Helsingin parannettava nuorten vaikuttamismahdollisuuksia

Helsingin nuorisoneuvoston tarkoituksena on edustaa nuoria Helsingin päätöksenteossa. Nuorisoneuvostoon kuuluu kaksikymmentä 13-17 –vuotiasta helsinkiläisnuorta.

Verrattuna moniin muihin Suomen kuntiin Helsingin nuorisoneuvoston asema on kuitenkin heikko. Suomen pääkaupungin tulisi näyttää muille kunnille esimerkkiä nuorten vaikuttamismahdollisuuksissa, mutta näin valitettavasti ei Helsinki tällä hetkellä tee.

Nykyinen tilanne on häpeäksi helsinkiläisille, siksi olisi aika konkreettisille muutoksille nuorten vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseksi. On absurdia, että tällä hetkellä nuorten edustajalla ei ole oikeutta olla läsnä edes Helsingin nuorisojaoston kokouksissa.

Helsingin nuorisoneuvoston edustajille tulee antaa läsnäolo- ja puheoikeus Helsingin kaupungin valtuustoon, lautakuntiin ja jaostoihin. Helsingin kaupunki tekee huomattavasti nuoria koskevia päätöksiä, esimerkiksi nuorisojaostossa, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa sekä koulutuslautakunnassa. Läsnäolo- ja puheoikeudella parannettaisiin nuorten kuulemista sekä kannustettaisiin nuoria yhteiskunnallisen vaikuttamisen pariin jo ennen äänestysikää. Helsinkiläiset nuoret ovat eriarvoisessa asemassa naapurikaupunkiin nähden, koska Vantaan ja Espoon nuorisovaltuustoilla edustajat lautakunnissa ja valtuustossa.

Lisäksi nuorisoneuvoston aloitteet pitää jatkossa tuoda kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Aloitejärjestelmän tulisi olla myös huomattavasti nykyistä nopeampi. Niin valtuustoaloitteisiin kuin nuorten aloitteisiin pitäisi tuottaa vastaus jatkossa kahdessa kuukaudessa.

Helsingin tulee olla kunnianhimoisesti edelläkävijä kaupunkilaisten vaikuttamismahdollisuuksissa. Mutta sen saavuttamiseksi tarvitaan vielä huomattavasti enemmän toimenpiteitä – ja tahtoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *