Seurakuntalaisia kuultava kirkkoherran valinnassa

Olen yllättynyt Haagan seurakunnan päätöksestä olla järjestämättä suoraa kirkkoherran vaalia. Päätös oli pettymys, sillä suoran vaalin järjestäminen edistäisi demokratian toteutumista ja seurakuntalaisten osallisuutta päätöksenteossa.

Päätöksen taustalla on kirkkoherran vaalitavan muuttaminen vuonna 2014. Nykyisin on mahdollista päättää, että kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee kirkkoherran (ns. välillinen vaali).

Välillinen vaali etäännyttää seurakuntalaisia kirkon toiminnasta ja kirkkoherrasta aivan turhaan. Päätös herättää väistämättä mielikuvan siitä, että eliitti siirtää päätösvaltaa itselleen, mikä vieraannuttaa seurakuntalaisia päätöksenteosta.

Seurakuntien on syytä etsiä mahdollisimman paljon väyliä jäsenten kuulemisen edistämiseksi. Kirkkoherranvaaleissa ei ole kyse vain ehdokkaista, vaan vaali on mahdollisuus keskustella siitä, mihin suuntaan seurakunnan toimintaa halutaan viedä.

Toni Ahva

Kirjoittaja on valtiotieteiden opiskelija ja Haagan seurakunnan jäsen

Julkaisu Kirkko&kaupunki -lehdessä 11.10.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *