Perheiden Helsinki-lisä palautettava

Helsingin kaupunginvaltuusto on poistanut Helsinki-lisän, jonka tarkoitus on tukea yli 2-vuotiaiden lasten kotihoitoa. Kyse on siis kuntalisästä kotihoidon tukeen, joka on auttanut perheitä, joissa on pieniä lapsia kotona hoidettavana. Lapsiperheköyhyyteen on puututtava monin eri toimenpitein. Yksi näistä on juurikin kotihoidon tuki, joka on tullut tarpeeseen etenkin monilapsisilla perheillä. Helsinki-lisän leikkauksella tavoitellaan muutamaan miljoonan euron säästöjä,[…]

Uhkaamalla ei voi vaientaa

On mielestäni tärkeää, että monet nuoret lähtevät mukaan politiikkaan, jotta sillä turvataan tulevaisuuden päätöksenteko ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Olenkin paljon puhunut nuorille yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta esimerkiksi kouluissa ja järjestötoiminnassa ja yrittänyt innostaa mukaan puoluekannasta riippumatta. Mutta olen kyllä kokenut nuorisopoliitikkona myös sen politiikan kääntöpuolen. On olemassa outoja ihmisiä, jotka lähettävät herjaavia viestejä tai jopa soittavat[…]