Maanpuolustuskurssi toiselle asteelle

Isänmaan puolustaminen on turvallisen ja hyvinvoivan yhteiskunnan tae. Maanpuolustus tarvitsee lisäresursseja, joita on hyvin kuluneella hallituskaudella jo myönnettykin, mutta sen lisäksi tarvitaan tietoa maan puolustamisesta.

Kutsunnat ovat monelle nuorelle vasta ensimmäinen hetki, jolloin maanpuolustusta tulee varsinaisesti ajateltua. Tällä hetkellä toisen asteen opinnoissa ei juuri käsitellä maanpuolustusta ja sen järjestämistä Suomessa. Tämä on korjattava.

Lukioihin on saatava maanpuolustuskurssi. Sillä turvataan, että nuoret saavat tietoa maanpuolustuksesta jo ennen kutsuntoja. Mahdollisuuksien mukaan se pitäisi toteuttaa myös ammatillisissa opinnoissa.

Maanpuolustuskurssi tukisi maanpuolustustahtoa. Se lisäisi tietoa, osallisuutta sekä motivaatiota maanpuolustukseen ja sen merkityksen ymmärtämiseen. Esimerkiksi huoltovarmuuden ja hybridivaikuttamisen tiedostaminen on keskeinen osa nykyaikaisen maanpuolustuksen hahmottamista.

Kaiken lisäksi se voisi myös kannustaa yhä useampaa naista suorittamaan asepalveluksen, sekä yleisesti harkitsemaan puolustusvoimia uravaihtoehtona.

Jotkut poliitikot ovat venäläismielisillä lausunnoillaan kyseenalaistaneet Suomen armeijan kyvykkyyden ylipäätään puolustaa maata, toiset taas kyseenalaistavat esimerkiksi puolustushankintojen tarpeellisuuden. Tietoa maanpuolustuksesta tarvittaisiin siis poliitikoillekin, mutta myös nuorille, jotka ovat alttiita myös maanpuolustusvastaiselle retoriikalle ja hybridivaikuttamiselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *